Tiekirkot
#tiekirkko

Karjalohjan kirkko

Karjalohjan kirkko on vuonna 1860 valmistunut harmaakivinen päätytornillinen pitkäkirkko, jonka on suunnitellut Carl Ludvig Engelin oppilas lääninarkkitehti Jean Wik. Kirkko on Karjalohjan alueseurakunnan pääkirkko, ja se sijaitsee Karjalohjan kirkonkylässä harjun huipulla. Karjalohjan kirkko oli käytössä 110 vuotta, kunnes 21. syyskuuta 1970 salama iski kirkkoon sytyttäen sen palamaan. Palon jälkeen kirkosta jäi jäljelle pelkät seinät sekä hieman pelastettua irtaimistoa, kuten Alexandra Såltinin alttaritaulu nimeltä Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut (1881), kynttiläkruunu, ehtoollismalja, pienempiä tauluja sekä Maija af Ursinin suunnittelemat ja paikallisen seppä Sillanpään takomat kyntteliköt. Kirkon rauniot jäivät suojaamatta 20 vuodeksi. Vuonna 1987 Museovirasto vaati, että rapautumisen estämiseksi rauniot tuli suojata paremmin. Vuonna 1989 rahankeruu kirkon katon rakentamiseksi alkoi muun muassa erilaisten hyväntekeväisyyskonserttien ja myyjäisten muodossa. Jo sortumiskuntoon ehtinyt harmaakivinen kirkko saatiin katettua vuonna 1990, ja 9.6.1991 Helsingin piispa Eero Huovinen vihki kirkon uudelleen käyttöön. Kirkkoa korjattiin 90-luvulla lahjoitusvaroin ja uusi tapuli, joka rakennettiin kolmessa osassa, valmistui vuonna 1995. Karjalohjan seurakunta sai kirkonkellot lainaan vuosiksi 1970–1977 entisestä Pitäjänmäen kyläkirkosta.

Kirkon www-sivut

Seurakunnan www-sivut

Kivikirkko

Arkkitehti: Jean Wik

Avoinna:

3.6.-31.7.2024 ma–pe klo 11–15.
Juhannusaattona pe 21.6. avoinna klo 9–13.

Jumalanpalvelukset:

Sunnuntaisin kello 10.

Osoite: Keskustie 30, 09120 Karjalohja

Palvelut

  • Ilmainen parkkipaikka
  • Opas
  • WC
Karjalohjan kirkko