Oravaisten ensimmäinen kirkko lienee pystytetty keskiajalla. Seurakunta oli siihen aikaan toisena niistä kahdesta kappeleista joita 1500-luvun alussa liitettiin yhteen Vöyrin kirkonpitäjään. Vanhan kirkon sijainti on hautausmaalla merkitty muistokivellä. Nykyinen kirkko pystytettiin paikalleen v:na 1796-1797. Piirustukset perustuvat tunnetun kirkon-rakentajan Jacob Rijfin ( Uusikaarlepyy) ehdotukseen Kirkkoa entisöitiin viimeksi v:na 2002-2004. B.A. Thulén toimittamat urut otettiin käyttöön syyskuussa v.1879. Ne täydennettiin viimeksi v. 1969 Hans Heinrichin, Maksamaa, johdolla 21 äänikertaisiksi. Kirkon saarnas tuoli vuodelta 1816 on rakennusmestari Pirttikylän Natanael Rönnbladin, työtä. Kaksiosainen alttaritaulu v:lta 1820 on kokkolalaisen Johan Erik Lindin maalaama. "Ehtoollisen asettaminen" ja "Ristiin-naulitseminen" antavat seurakunnan täärkeimmälle juhlalle, ehtoollismessulle voimakkaan taustan.
Puukirkko
Arkkitehti: Jakob Rijf
Avoinna:
3-21.7.2023 ma-pe klo 12-16
Osoite: Kimontie 19, 66800 Oravais
Muut tilaisuudet: Iltamusiikki 28.6. klo 19 Oravaisten seurakuntakeskus, Hannu Alasaarela (piano)