Todennäköisesti Vihdinniemessä Kirkkojärven rannalla oli ollut Lohjan kappeliseurakunnan pieni, puinen kirkko jo 1300-luvun lopulla. Säilyneet asiakirjat eivät vain kerro mitään siitä, sen enempää kuin Pyhälle Birgitalle omistetun harmaakivikirkon rakentamisesta. Kirkon raunioita on tutkittu, mutta tarkka rakentamisajankohta ei ole selvinnyt. Uusimman tutkimuksen mukaan rakentaminen lienee aloitettu noin vuonna 1500.
Pyhän Birgitan nimikkokirkko kokosi vihtiläisiä Jumalan sanan kuuloon noin 300 vuoden ajan. Kirkkoherra A. J. Hipping kertoo v. 1845 ilmestyneessä pitäjänhistoriassaan: "Kirkko oli rakennettu yksinkertaiseen goottilaiseen tyyliin. Katto oli korkea, mutta kirkko oli pieni. Ikkunoita oli vain viisi ja nekin pieniä ja matalia." Hän kertoo edelleen, että v. 1670 kirkkoon maalattiin "ajan tavan mukaan kauniita raamatullisia kuvia". Uusi, puinen kellotapuli rakennettiin kirkon itäpuolelle v. 1682.
Kirkko oli rakennettu löyhälle maaperälle, ja siksi sen seiniin ilmestyi jatkuvasti halkeamia, mistä aiheutui kalliita korjauksia. Vuonna 1656 kirkon läntinen, järvenpuoleinen pääty muurattiin suurimmaksi osaksi uudelleen. Tämä pääty seisoi sitten pystyssä yli 200 vuotta, kunnes sortui syysmyrskyssä v. 1869.
Kirkko, joka oli korjattu kauttaaltaan v. 1696, joutui isonvihan aikana (1713-21) hävityksen kohteeksi ja menetti mm. messukasukkansa ja arvoesineensä. Ikkunat olivat rikki, katto huonossa kunnossa, penkit hajotettu, ovet rikottu. Ainoastaan kirkonkellot säilyivät, sillä Sukselan Ryytän rusthollari Erik Henrikinpoika oli ottanut ne kellotapulista ja kätkenyt peltoonsa. Rauhan tultua ne kaivettiin vahingoittumattomina esiin.
Seurakuntaa muistutettiin seuraavien vuosikymmenien aikana piispantarkastusten yhteydessä useaan otteeseen lisäkorjausten tarpeellisuudesta. Lopulta v. 1758 tehtiin päätös kokonaan uuden kirkon rakentamisesta. Birgitan kirkon käyttö päättyi, kun uusi kirkko valmistui Hartanmäelle v. 1772. Vanhaa kirkkoa käytettiin vielä hautakirkkona, mutta tämäkin toiminta täytyi lopettaa v. 1793 kirkon huonon kunnon takia.
Kahdeksan vuotta myöhemmin, 19. heinäkuuta 1801, pitäjänkokous päätti myydä rappeutuneen vanhan kirkon huutokaupalla. Kirkon kiinteä sisustus, lautaholvinen katto ja muut kattorakenteet sekä osa seinämuureja purettiin. Nimettömäksi jäänyt vihtiläinen kirjoittaja murehtii tätä vielä vuosikymmenten päästä Suomettarelle v. 1854 lähettämässään kirjoituksessa: "Nyt rewittiin katto ja seiniäki sekä sisuskalut wedettiin kotitarpeiksi. Näin häwitettiin tämä esiwanhempiemme waiwannäkö." Perimätiedon mukaan kirkon puuosia ja kiviä käytettiin lähialueiden navetoiden rakentamiseen. Katoton rakennus rappeutui nopeasti, ja pian paikalla oli vain sortuneet seinät kivikasoina, joille ei annettu mitään arvoa.
Viime vuosisadalla alettiin kiinnostua uudelleen vanhasta kirkosta. Raunioita tutkittiin jo v. 1907, mutta suojelutöihin ei silloin vielä ryhdytty. Vuosina 1946-1952 raunioita kunnostettiin, ja v. 1961 sakaristo varustettiin katolla. Vuonna 1957 seurakunnan 450-vuotisjuhlien yhteydessä kiinnitettiin muistolaatta sakastin seinään.
Kirkon www-sivut
Seurakunnan www-sivut
Kivikirkko
Avoinna:
Raunioille vapaa pääsy
Palvelut
- Ilmainen parkkipaikka
- Esteetön pääsy
Sannolikt fanns det redan i slutet av 1300-talet en liten träkyrka för Lojo kapellförsamling i Vichtis udde vid Kyrksjöns strand. De bevarade handlingarna berättar dock ingenting om den, lika lite som om byggandet av gråstenskyrkan som var helgad åt den heliga Birgitta. Kyrkoruinerna har undersökts, men den exakta byggnadstidpunkten har inte kunnat fastställas. Enligt den senaste forskningen torde byggandet ha inletts omkring år 1500. S:t Birgittas kyrka samlade vichtisborna till att höra Guds ord under omkring 300 år. Kyrkoherde A. J. Hipping berättar i sin sockenhistoria, utgiven år 1845: "Kyrkan var uppförd i enkel gotisk stil. Taket var högt, men kyrkan var liten. Fönstren var endast fem till antalet, och också de var små och låga." Han berättar vidare att kyrkan år 1670 försågs med "vackra bibliska bilder enligt tidens sed". En ny klockstapel av trä uppfördes öster om kyrkan år 1682. Kyrkan var byggd på lös mark, och därför uppstod det ständigt sprickor i väggarna, vilket ledde till kostsamma reparationer. År 1656 murades kyrkans västra gavel mot sjön till största delen om. Denna gavel stod sedan kvar i över 200 år, tills den rasade i en höststorm år 1869. Kyrkan, som genomgående hade reparerats år 1696, utsattes under stora ofreden (1713-21) för förstörelse och förlorade bland annat sina mässhakar och sina värdeföremål. Fönstren var sönderslagna, taket i dåligt skick, bänkarna sönderbrutna och dörrarna uppbrutna. Endast kyrkklockorna bevarades, eftersom rusthållaren Erik Henriksson på Ryttä i Suksela hade tagit dem från klockstapeln och gömt dem i sin åker. När freden kom grävdes de fram oskadda. Under de följande årtiondena påmindes församlingen vid flera tillfällen i samband med biskopsvisitationer om behovet av ytterligare reparationer. Till slut fattades år 1758 beslut om att bygga en helt ny kyrka. Birgittakyrkan togs ur bruk när den nya kyrkan blev färdig på Hartanmäki år 1772. Den gamla kyrkan användes ännu som gravkyrka, men också denna verksamhet måste upphöra år 1793 på grund av kyrkans dåliga skick. Åtta år senare, den 19 juli 1801, beslutade sockenstämman att sälja den förfallna gamla kyrkan på auktion. Kyrkans fasta inredning, det brädtunnvälvda taket och övriga takkonstruktioner samt en del av murarna revs. En namnlös skribent från Vichtis sörjer detta ännu årtionden senare i en text som han sände till Suometar år 1854: "Nyt rewittiin katto ja seiniäki sekä sisuskalut wedettiin kotitarpeiksi. Näin häwitettiin tämä esiwanhempiemme waiwannäkö." Enligt traditionen användes trädelar och stenar från kyrkan vid byggandet av ladugårdar i närområdet. Byggnaden utan tak förföll snabbt, och snart återstod på platsen endast rasade väggar i stenhögar, som inte tillmättes något värde. Under förra århundradet började man åter intressera sig för den gamla kyrkan. Ruinerna undersöktes redan år 1907, men då vidtogs ännu inga skyddsåtgärder. Under åren 1946-1952 restaurerades ruinerna, och år 1961 försågs sakristian med tak. År 1957, i samband med församlingens 450-årsjubileum, fästes en minnesplakett på sakristians vägg.
Öppehållstider:
Fritt tillträde till ruinerna
