Tiekirkot
#tiekirkko

Pihtiputaan kirkko

Vuonna 1780 pihtiputaalaiset saivat Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulilta luvan rakentaa hautausmaansa yhteyteen rukoushuoneen haluamallaan tavalla. Kirkkoa alettiin rakentaa talkoovoimin kirkonrakentaja Simon Silvénin eli Simo Jylkän johdolla, ja se valmistui vuonna 1783. Virallinen rakennuslupa kuitenkin puuttui. Kun kruununnimismiehelle paljastui talkoolaisten rakentavan luvatta ristikirkkoa. Kirkossa oli alun perin hirsiset sisäseinät, tervattu aumakattoinen paanukatto ja se oli muistitiedon mukaan väriltään punainen. Ikkunat olivat pienet, eikä kirkossa ollut lehtereitä. Saarnatuolina toimi Viitasaaren kirkon vanha saarnatuoli. Kirkon nykyinen alttaritaulu on peräisin vuodelta 1925, ja sen aiheena on kirkon kattopalkkiin kirjoitetut Jeesuksen sanat: "Tulkaa minun tyköni kaikki". Maalauksen on tehnyt tamperelainen taiteilija Martta Helminen. Varat tauluun hankittiin ompeluseurojen tuloilla. Kirkko on saanut myös seurakuntalaisiltaan useita lahjoituksia, kuten kristalliset kattokruunut, ehtoollisvälineet sekä vihkiryijyn.

Seurakunnan www-sivut

Puukirkko

Arkkitehti: Simon Silven eli Simo Jylkkä

Avoinna:

Ajalla kirkko auki 5.6. - 4.8.2023
Ma - Pe 10-15

Jumalanpalvelukset:

Jumalanpalvelukset yleensä sunnuntaisin klo 10 tai 13

Osoite: Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Palvelut

  • Ilmainen parkkipaikka
  • Opas
  • Esteetön pääsy
  • WC