Tiekirkot
#tiekirkko

Terva tuoksuu Alavuden kirkkopihalla

Alavuden kirkko on rakennettu vuonna 1914. Nykyistä kirkkoa edeltänyt kirkko paloi pääsiäisenä, kun kirkkoa lämmitettäessä kipinä pääsi kirkon välikattoon. Tulipalon aikaan tuuli niin, että tuli ei nielaissut kirkon vieressä seisovaa puista tapulia, vaan Alavuden kirkon alkuperäinen tapuli säilyi ja on nyt 195-vuotias.

Keväällä 2021 Alavuden seurakunnan tapulin paanukatto uusittiin kestämään toivottavasti seuraavat 200 vuotta. Paanukaton ylimmän osan katto-osuus uusittiin tosin jo viime kesänä sen ollessa pahiten vuosien saatossa vaurioitunut osa. Tänä keväänä purettiin vanhaa kattoa ja uusittiin välttämättömät lahovauriot.

Työ tehtiin vanhaa säästäen ja kunnioittaen Museoviraston ohjeistuksen mukaan. Paanut tehtiin pääosin käsityönä, puuaines tuli paikalliselta sahalta ja naulat takoi seppä. Huoltotoimien yhteydessä paanukatto tervattiin. Tapulin ympäristössä kulkiessa tuoksuukin tänä kesänä tuore terva. Vanhoista poistetuista paanuista seurakunnan vapaaehtoiset valmistavat muun muassa paanukelloja, jotka tulevat myyntiin myöhemmin syksyllä.

Alavuden kirkon tapulissa toimii kesällä myös kahvila ja käsityömyymälä, joka avoinna 2.7. alkaen elokuun loppuun perjantaista sunnuntaihin klo 11-14.

Tervetuloa hörppäämään kahvit ja nauttimaan tervan tuoksuisesta kirkkopihasta!

Alavuden seurakunnan kirkkoherra Jussi Peräaho tarkistamassa tapulin uutta kattoa.